Pääsin viikonloppulomalle osastolta. Jotenkin on sellainen olo, ettei olis kannattanut lähteä kotiin. Minulla nimittäin on niin sietämätön ahdistus päällä, että pelkään että teen itelleni jotain. Mutta en kuitenkaan pysty menemään äidille siitä puhumaan. Itkettää, mutta itkua ei tule. Toivoisin, että hyvä ystäväni ilmestyis meseen, tekee mieli jutella jollekulle, vaikka en ahdistuksesta pystykään varmaan puhumaan. Kaikki vituttaa, vaikka ei ole syytä vitutukseen. Mie tahtoisin laihtua, mutta itsekuri ei riitä siihen että hillitsisin syömisiä(juurikaan). Tänään kävin tunnin lenkillä, olisin mennyt pidemmänkin lenkin mutta ukkonen alkoi jyrähdellä, joten katsoin parhaaksi kääntyä takaisin. Kohta mie menen saunaan, ja yritän helpottaa oloa viiltelemällä. Vittu että ahdistaa.
