Veri valuu jalkaa pitkin. Taas viiltänyt syvemmälle kuin pitkään aikaan. Vaikka se onkin suorastaan rentouttavaa, vapauttavaa tuntea kipua ja katsella veren valumista, huutaa silti omatunto päässä. Mie kirjotin sen sopimuksen perjantaina ennen kotilomalle lähtöä. Mie allekirjoitin, että en tee mitään itsetuhoista. Vittu miten heikko ihminen mie olen. Ehkä mie hyvitän ton rikotun lupauksen, jos kerron viiltelystä taas huomenna omahoitajalle... Mutta saa nähdä, päästävätkö sitten enää lomille. Juuri tällä hetkellä ei edes kiinnosta päästetäänkö kotiin vai ei, tahtois vaan puhua jonkun kanssa... Kenen kanssa tahansa. Mie olen kahden vaiheilla: pitäisikö herättää äiti, vai jäädä omaan ahdistukseen ja itsesääliin vellomaan? Taas sellainen olo, että olen vaan taakkana muille. Ei helvetti.
Hetken ajan oli sellainenkin ajatus, että ottaisin loput rauhottavat lääkkeet jotka on jemmassa. Mutta mie säästän niitä myöhempää tarkoitusta varten. Pakko saada lisää lääkkeitä.
