Alkaa olla samanlainen fiilis kuin viime kesänä. Kun yritin ensimmäisen kerran itsemurhaa. Ei huvittaisi nauraa tai hymyillä, mutta teen sen ettei muut huomaisi. Olen itkenyt melkein joka ilta. Huono olo on ihan omaa syytäni, jätän lääkkeet ottamatta ja viiltelen. Mutta kuten selitin terapeutille, hoitajille, äidille ja muille, siitä huonosta olosta ei tahdo olla erossa. Olo olisi paljon parempi jos vaan söisin ne saamarin lääkkeet, mutta minä en tahdo.
Mutta jotain positiivistakin. Kävin Alavassa nuorisopsykiatrian poliklinikalla yhteispalaverissa. Mukana olivat äiti, kaksi terapeuttia ja minä. Painonhallinnan tarkkailu oli aloitettu uuden lääkkeen myötä, ja olin lihonut muutaman kilon vaikken paljoa noita lääkkeitä ole edes syönyt. Nyt huomattiin, että olin laihtunut pari kiloa. Mikä oli kiva juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti